|
Akvaarioharrastajat ry Säännöt
1§ NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Akvaarioharrastajat ry ja sen kotipaikka on hyvinkään Kaupunki.
2§ TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistyksen tarkoituksena on akvaarioharrastuksen edistäminen jäsentensä keskuudessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää kokouksia, kursseja, luento-ja keskustelutilaisuuksia,
näyttelyitä ja retkiä, edistää akvaarioalan tuntemusta ja siihen liittyvää tutkimusta, toimia muilla tavoin vastaavanlaisilla
tavoilla.
Toimintansa tukemiksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista
omaisuutta ja sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.
3§ JÄSENET
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä hyvämaineinen akvaarioharrastuksesta kiinnostunut luonnollinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö.
Jäsenet on varsinaisia jäseniä, nuorisojäseniä, kannattajajäseniä ja kunniajäseniä.
Nuorisojäseniä ovat luonnollisesti
kalenterivuoden loppuun asti, jona he täyttävät 16-vuotta, kannattajajäseniä luonnolliset ja juriset henkilöt, jotka haluat
tukea yhdistyksen toimintaa, kunniajäseniä hallituksen siihen kutsumat luonnolliset henkilöt, jotka erityisen ansiokkaasti ovat
toimineet yhdistyksen tai akvaarioharrastuksen hyväksi. Muut jäsenet on varsinaisia jäseniä.
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.
Jäseniltä perittävien liittymis- ja vuotuisten jäsenmaksujen suuruudesta päättää syyskokous.
Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen eri jäsenryhmille. Kunniajäsen on vapaa liittymis- ja jäsenmaksuista.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa.
Hallitus voi katsoa vuoden ajalta jäsenmaksun maksamatta jättäneen jäsenen eronneeksi yhdistyksestä.
Mikäli jäsen toimii yhdistyksen toimintaperiaatteiden vastaisesti tai aiheuttaa yhdistyksen toiminnalle haittaa, on hallituksella valtuudet tarvittaessa antaa jäsenelle huomautus tai jopa erottaa yhdistyksestä.
4§ HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljä jäsentä.
Hallituksen puheenjohtajan toimikausi on kalenterivuosi ja jäsenten kaksi kalenterivuotta siten, että vuosittain kaksi heistä on erovuorossa.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja ottaa sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun tämä katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä.
Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja sihteeri.
6§ TILIT JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen toimintaa ja tilejä tarkastavat syyskokouksen valitsemat tilintarkastajat, joiden toimikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on
annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta
7§ YHDISTYKSEN KOKOUKSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Hallitus kutsuu koolle yhdistyksen kokoukset. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena tai sähköpostina kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä
8§ YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen varsinaiset kokoukset pidetään vuosittain hallituksen määrääminä päivinä, kevätkokous tammi- huhtikuussa ja syyskokous syys-marraskuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, kun
hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenmaksunsa maksaneella jäsenellä ja kunniajäsenellä äänioikeus ja yksi (1) ääni.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä, ellei säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen varsinaisen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
9§ KOKOUKSET
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Kevätkokous
1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto;
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille;
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;
8. kokouksen päättäminen.
Syyskokous
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus;
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet;
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä;
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;
9. kokouksen päättäminen.
10§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAUTUMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa.
Päätös voidaan tehdä vain, jos asiasta on mainittu kokouskutsussa, ja sen syntyminen edellyttää, että sen puolesta on annettu vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan Maailman Luonnonsäätiölle tai muuten luonnonsuojelun hyväksi tai akvaarioharrastuksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
23.12.2011 Yhdistyksen uudet säännöt on vireillä papentti ja rekisterihallinnossa, tulevat voimaan mahdollisesti
ennen 2012 syyskokousta
| |